Vesivahinkosaneeraus - Rieppo Service

Palvelut

Vesivahinkosaneeraus

Usein vesivahinko etenee huomaamatta rakenteiden sisällä esimerkiksi putkirikoissa ja vahingon huomaa vasta sitten, kun vesi tulee rakenteiden pinnoille. Tällöin vesi on saattanut vaurioittaa rakenteita jo pidemmän aikaa. Oli vesivahingon syy mikä tahansa, on nopeus valttia.

Meiltä löytyy vesivahinkosaneerausten edellyttämää osaamista ja nykyaikainen kalusto, jolla pystymme saneeraamaan isotkin vahingot. Tavoitteenamme on palauttaa tilat käyttökuntoon mahdollisimman nopeasti ja ehkäistä lisävahinkojen syntymistä.

Ota yhteyttä, kun tarvitset tehokasta tekijää! Pääsemme toteuttamaan vesivahinkojen kuivaukset ja siihen liittyvät saneeraukset nopeallakin aikataululla.

Vesivahingon kuivaus on aloitettava ripeällä aikataululla

Vesivahinkosaneeraus - Rieppo Service

Jokainen vesivahinko on erilainen ja siksi räätälöimme vesivahinkosaneeraukset vahingon laajuuden ja kohteen perusteella. Teemme vahinkokartoituksen, jonka perusteella toteutamme saneerauksen. Alkuun poistamme ylimääräisen veden ja kuivaamme tilat sekä puramme ja korjaamme vaurioituneet rakenteet ja pinnat. Saneeraustapa riippuu eri tekijöistä, kuten onko vahinko syvällä rakenteissa vai enemmän pintapuolinen.

Vesivahinkosaneeraus - Rieppo Service

Tähtäämme aina onnistuneeseen lopputulokseen ja siksi varmistamme, että työntekijöidemme ja asiakkaidemme välillä kommunikaatio on selkeää ja sujuvaa, ilman kommunikaatiokatkoksia tai väärinymmärryksiä. Mitä nopeammin vesi poistetaan ja vesivahinko kuivataan, sitä pienemmillä vaurioilla rakenteet ja irtaimisto selviää – ja sitä nopeammin tilat pystytään palauttamaan käyttökuntoon.

Vesivahinkojen jälkivahinkotorjuntatyöt

Jälkivahinkotorjuntatöillä eli JVT-töillä voidaan ehkäistä suuret lisäkustannukset ja mahdolliset vaaratilanteet, joita vesivahingot voivat aiheuttaa rakenteille. Tärkeintä jälkivahinkojen torjunnassa on nopea toiminta, jotta kiinteistö saadaan mahdollisimman pian turvalliseksi ja normaaliin käyttöön.

Vesivahinkojen jälkivahinkotöissä teemme heti alkuun kosteus- ja vahinkokartoituksen. Tämän perusteella suunnittelemme rakenteiden kuivaus- ja korjaustoimenpiteet sekä toteutamme rakenteiden purkutyöt, desinfioinnin sekä kuivauksen.

Kohteen kuivausmenetelmät määritellään aina kohdekohtaisesti vaurioiden vakavuuden mukaan. Jälkivahinkotöiden päätteeksi toimitamme loppumittauspöytäkirjan, jossa näkyy kosteusmittaustulokset. Tämän jälkeen kohteen korjausrakentaminen voi alkaa!

Vesivahinkoihin liittyvät usein kysytyt kysymykset

Mitä tehdä, kun yrityksen toimitiloissa sattuu vesivahinko? 

Vesivahingon sattuessa, ota mahdollisimman nopeasti meihin. Nopea toiminta auttaa ehkäisemään lisävahinkoja ja palauttamaan tilat käyttöön. Aloitamme työn vahinkokartoituksella, jonka perusteella suunnittelemme tarvittavat kuivaus-, purku- ja korjaustoimenpiteet. 

Kuinka nopeasti vesivahingon kuivaus pitää aloittaa? 

Vesivahingon kuivaus kannattaa aloittaa välittömästi vaurioiden kartoituksen jälkeen. Mitä nopeammin ylimääräinen vesi poistetaan ja rakenteiden kuivaus aloitetaan, sitä paremmin voidaan rajoittaa rakenteiden ja irtaimiston vaurioita. Rakenteisiin jäänyt kosteus voi aiheuttaa homeen muodostumista, sisäilmaongelmia ja lahovaurioita. 

Kuinka kauan vesivahingon kuivaus kestää? 

Kuivauksen kesto riippuu vaurion laajuudesta ja kastuneista rakenteista. Aikataulu arvioidaan kohdekohtaisesti kartoituksen perusteella. Kuivauksen aikana seuraamme kosteusarvoja säännöllisesti, jotta voimme varmistaa työn etenemisen. Pelkän ajan kulumisen sijaan kuivauksen valmistuminen varmistetaan mittauksilla.

Kuka tilaa vesivahingon kartoituksen ja korjauksen vuokratussa liiketilassa? 

Sovi kartoituksen ja korjauksen tilaamisesta kiinteistön omistajan tai tiloista vastaavan tahon kanssa. Tilaaja ja työn laajuus kannattaa selvittää heti vahingon havaitsemisen jälkeen, jotta tarvittavat toimenpiteet saadaan käyntiin. Meiltä voit pyytää tarjouksen vesivahingon kartoituksesta, kuivauksesta ja saneerauksesta. 

Korvaako vakuutus yrityksen tiloissa sattuneen vesivahingon? 

Vahingon korvattavuus on selvitettävä omasta vakuutusyhtiöstä. Dokumentoimme vesivahingon kuivaus- ja korjaustoimenpiteet vakuutusyhtiötä ja korjaussuunnittelua varten. Dokumentointi auttaa kokoamaan tiedot kohteessa tehdyistä töistä ja kuivauksen etenemisestä.

Mitä vesivahingon korjaukseen kokonaisuudessaan kuuluu? 

Vesivahingon korjaukseen kuuluvat vahingon kartoitus, ylimääräisen veden poistaminen, tarvittavat purkutyöt, rakenteiden kuivaus ja korjausrakentaminen. Vaurion mukaan voidaan tarvita myös desinfiointia tai homevaurioiden saneerausta. Korjaustöissä uusitaan vaurioituneet rakenteet ja viimeistellään pinnat. Palveluumme kuuluvat myös työn dokumentointi ja loppusiivous. 

Mitä vesivahingon kosteuskartoituksessa selvitetään? 

Kosteuskartoituksessa selvitetään vahingon laajuus ja se, mihin vesi on ehtinyt imeytyä. Rakenteiden kosteutta tutkitaan erilaisilla mittalaitteilla. Tulosten perusteella laaditaan kuivaussuunnitelma ja suunnitellaan tarvittavat purku- ja korjaustoimenpiteet. Toteutustapaan vaikuttaa esimerkiksi se, onko vaurio pinnallinen vai syvällä rakenteissa. 

Mistä piilevän vesivahingon voi tunnistaa? 

Piilevä vesivahinko voi edetä rakenteiden sisällä pitkään ennen näkyvien merkkien ilmaantumista. Esimerkiksi putkirikon aiheuttama vahinko saatetaan huomata vasta veden tullessa rakenteiden pinnoille. Jos epäilet vesivahinkoa, vahingon laajuus kannattaa selvittää ammattilaisen tekemällä kosteuskartoituksella. 

Voidaanko laajan kiinteistön vesivahinkosaneeraus toteuttaa vaiheittain? 

Vaiheittaisen toteutuksen mahdollisuus on arvioitava kohdekohtaisesti. Suunnittelemme aina saneerauksen vahingon laajuuden ja kiinteistön perusteella. Jos tavoitteena on toteuttaa työt osissa, kerro tästä jo yhteydenoton yhteydessä, jotta toive voidaan huomioida toteutuksen suunnittelussa. 

Miten varmistetaan, että rakenteet ovat riittävän kuivat? 

Rakenteiden kuivumista seurataan säännöllisillä kosteusmittauksilla. Kuivaustöiden päätteeksi toimitamme loppumittauspöytäkirjan, josta käyvät ilmi kosteusmittaustulokset. Mittauksilla varmistetaan kuivauksen lopputulos ennen korjausrakentamisen aloittamista. 

Vesivahinkosaneerauksen eteneminen

01.
Tarjouspyyntö Tarjouspyynto - Rieppo Service
02.
Kartoitus ja tarjous Asbesti ja haitta-ainetöiden kartoitus - Rieppo Service
03.
Työn toteutus Tarjous - Rieppo Service
04.
Dokumentointi Puhdasilmaraportti ja muu dokumentointi - Rieppo Service
05.
Loppusiivous Loppusiivous - Rieppo Service
Pyydä tarjous - Rieppo Service

Pyydä tarjous

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Perustiedot

Tai ota yhteyttä

Soita

Jani Rieppo
Työpäällikkö
Ahti-Tapio Rieppo
Työpäällikkö

Lähetä viesti

Muut palvelut

Asbesti- ja haitta-ainekartoitus
Asbesti- ja haitta-ainekartoitus - Rieppo Service
Asbesti- ja haitta-ainekartoitus
Tutustu
Asbesti- ja haitta-ainetyöt
Asbesti- ja haitta-ainetyöt - Rieppo Service
Asbesti- ja haitta-ainetyöt
Tutustu
Purkutyöt
Purkutyöt - Rieppo Service
Purkutyöt
Tutustu
Palosaneeraus
Palosaneeraus - Rieppo Service
Palosaneeraus
Tutustu