Asbestin purku- ja saneeraustyöt - Rieppo Service

Palvelut

Asbestikartoitus espoo

Kun suunnittelet yli 30 vuotta vanhan rakennuksen purkua tai peruskorjausta, asbestikartoitus on yksi ensimmäisistä toimenpiteistä, joka tulee tehdä ennen varsinaisten töiden aloittamista. Kartoituksen avulla selvitetään, esiintyykö rakenteissa asbestia tai muita vaarallisia aineita, ja varmistetaan, että niiden käsittely tehdään turvallisesti ja lain edellyttämällä tavalla.

Teemme asbestikartoitukset Espoossa ja muualla pääkaupunkiseudulla, kuten Helsingissä ja Vantaalla. Tarvittaessa palvelemme myös muualla Suomessa. Asiakaskuntaamme kuuluvat muun muassa purku- ja saneerausyritykset, vakuutusyhtiöt, LVI-urakoitsijat, taloyhtiöt sekä yksityiset kotitaloudet.

Ota yhteyttä ja sovitaan kartoitukselle sopiva ajankohta!

asbestiKartoituksessa selvitetään

  • missä rakennusmateriaaleissa asbestia mahdollisesti on
  • kuinka laajasti asbestia esiintyy
  • mitä toimenpiteitä tulee tehdä, jotta asbesti saadaan poistettua turvallisesti

Kokeneet ammattilaisemme varmistavat, että kaikki mahdolliset haitta-aineet tunnistetaan, olipa kyseessä iso saneeraushanke tai pienempi kodin remontti. Varmistamme myös, että työskentely on kaikille turvallista. Hoidamme myös asbestipurut Espoossa kartoituksen jälkeen.

Miksi asbestikartoitus on tärkeää tehdä?

Asbestikartoituksessa tutkitaan, onko rakennuksen materiaaleissa asbestia. Kyseessä on lakisääteinen velvoite kaikissa kiinteistöissä, jotka on rakennettu ennen vuotta 1994 ja joissa tehdään purku- tai korjaustöitä. Asbestia voi esiintyä esimerkiksi tasoitteissa, putkieristeissä, liimoissa ja lattiapinnoitteissa. Kartoituksen tarkoituksena on estää haitallisten asbestikuitujen pääsy hengitysilmaan ja siten suojata työntekijöiden, asukkaiden ja ympäristön terveys vakavilta altistumisriskeiltä.

Yli 20 vuotta kokemusta asbestikartoituksista Espoossa

Rieppo Service Oy toteuttaa asbestikartoitukset Espoossa ja muualla pääkaupunkiseudulla. Olemme erikoistuneet jo yli 20 vuoden ajan erilaisiin haitta-ainetöihin sekä purku- ja vahinkosaneerauksiin. Asbestikartoitusten lisäksi hoidamme asbestipurut kattavasti Helsingissä, Espoossa, Vantaalla sekä muualla Suomessa. Koska jokainen kohde on erilainen, räätälöimme palvelumme vastaamaan aina asiakkaidemme tarpeita. 

Meiltä saat

  • ammattimaista palvelua joustavasti ja nopeasti
  • asiantuntijuutta yli 20 vuoden kokemuksella
  • selkeää ja asiakaslähtöistä kommunikointia ja viestintää
  • kattavasti ja laadukkaasti laaditut lainmukaiset raportit
  • meillä pätee sanonta: se mitä sovitaan, se pidetään

Asbestikartoituksen vaiheet

Asbestikartoitus etenee vaiheittain, jotta kaikki mahdolliset asbestipitoiset materiaalit tunnistetaan tarkasti ja turvallisesti. Prosessi sisältää seuraavat vaiheet:

  1. Rakenteiden silmämääräinen tarkastus
    Kartoitus aloitetaan kiinteistön rakenteiden – kuten seinien, lattioiden, kattojen ja putkieristeiden – huolellisella visuaalisella tarkastuksella. Erityistä huomiota kiinnitetään kohteisiin, joissa asbestia on perinteisesti käytetty, kuten kylpyhuoneisiin, ilmanvaihtokanaviin ja teknisiin tiloihin.
  2. Näytteenotto epäilyttävistä materiaaleista
    Mikäli tarkastuksessa herää epäilys asbestin esiintymisestä, otetaan materiaalinäytteet tarkempaa analyysiä varten. Näytteenotto suoritetaan huolellisesti turvallisuusmääräyksiä noudattaen, jotta asbestikuitujen pääsy ilmaan ja ympäristöön estetään. Näytteet pakataan tiiviisti ja toimitetaan akkreditoituun laboratorioon analysoitavaksi.
  3. Laboratorioanalyysi ja asbestin tunnistus
    Laboratoriossa selvitetään, sisältävätkö näytteet asbestia, ja mikäli sisältävät, määritetään asbestin tyyppi. Tämä vaihe on ratkaiseva oikeiden purkumenetelmien suunnittelun kannalta.
  4. Raportointi ja jatkotoimenpiteet
    Kartoituksen tulokset kootaan kattavaan raporttiin, jossa esitetään löydetyt asbestipitoiset materiaalit ja niiden sijainnit kiinteistössä. Tarvittaessa raporttiin liitetään suositukset jatkotoimenpiteistä ja ohjeistukset turvalliseen työskentelyyn. Ammattilaisemme varmistavat, että kaikki haitalliset aineet tunnistetaan ja työ voidaan toteuttaa lain edellyttämällä tavalla.

Asbestikartoitus Espoo – pyydä tarjous

Rieppo Service Oy on valintasi, kun tarvitset luotettavan ja asiantuntevan kumppanin asbestitöihin. Tarjoamme kokonaisvaltaiset asbestin kartoitus- ja purkupalvelut Espoossa – varmista, että saneeraus- tai remonttikohteesi työt toteutetaan turvallisesti ja kaikkia lakisääteisiä vaatimuksia noudattaen.

Ota yhteyttä jo tänään ja varmista, että projektisi etenee sujuvasti ja riskittömästi. Kysy lisää palveluistamme tai pyydä tarjous – autamme mielellämme!

Asbesti- ja haitta-ainekartoituksen eteneminen

01.
Tarjouspyyntö Tarjouspyynto - Rieppo Service
02.
Kartoitus Asbesti ja haitta-ainetöiden kartoitus - Rieppo Service
03.
Halutessasi tarjous asbesti- ja haitta-ainetöistä Tarjous - Rieppo Service
Pyydä tarjous - Rieppo Service

Pyydä tarjous

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Perustiedot

Tai ota yhteyttä

Soita

Jani Rieppo
Työpäällikkö
Ahti-Tapio Rieppo
Työpäällikkö

Lähetä viesti

Muut palvelut

Asbesti- ja haitta-ainetyöt
Asbesti- ja haitta-ainetyöt - Rieppo Service
Asbesti- ja haitta-ainetyöt
Tutustu
Purkutyöt
Purkutyöt - Rieppo Service
Purkutyöt
Tutustu
Vesivahinkosaneeraus
Vesivahinkosaneeraus - Rieppo Service
Vesivahinkosaneeraus
Tutustu
Palosaneeraus
Palosaneeraus - Rieppo Service
Palosaneeraus
Tutustu